Arndt Pekurinen (1905 – 1941)

Päivälleen 68 vuotta sitten ammuttiin Suomussalmen rintamalla autonkuljettaja Arndt Pekurinen, jonka mielestä ihmisen ampuminen oli aina ja kaikissa olosuhteissa väärin.

Ennen teloitusta hänet oli tuomittu neljä kertaa vankilaan: ensin neljäksi, sitten kuudeksi, sitten yhdeksäksi ja lopulta kolmeksi vuodeksi. Syy vankilatuomioihin oli, ettei hän ollut suostunut suorittamaan varusmiespalveluaan eikä osallistumaan sotaan.

"Olen kyllä valmis palvelemaan isänmaatani hyödyllisellä työllä...", Pekurinen kirjoitti puolustuspuheessaan kolmatta vankilatuomiota odotellessaan, "...jos saan suorittaa sitä sotalaitoksesta erillään olevana siviilityönä. Olen valmis tällaista työtä suorittamaan paljon pitemmänkin ajan sotapalveluksen asemesta kuin mitä on palvelusaika sotaväessä."

Pekurinen syntyi Juvan suurpitäjässä Etelä-Savossa seitsenlapsisen torppariperheen toiseksi vanhimmaksi pojaksi. Pasifistisen vakaumuksensa hän sai kirjoja, erityisesti Raamattua, Tolstoita ja Arvid Järnefeltiä lukemalla.

"Kun ihmisiä ei syödä, on niitä turha teurastaakkaan", hänellä oli tapana sanoa irlantilaista valistusajan kirjailijaa Jonathan Swiftiä mukaellen. Pekurinen oli paitsi pasifisti, myös vakaumuksellinen kristitty, harras tupakkamies ja alkoholin suhteen ehdoton absolutisti.

Poliisin haettua Pekurisen Helsingin kutsuntatoimistolle 15.11.1929 Pekurinen kieltäytyi asepalveluksesta ja myös lääkärintarkastuksesta. Hänelle suoritettiin kuitenkin muutaman päivän sisällä neljä lääkärintarkastusta, jonka jälkeen hänet määrättiin palvelukseen Kustaanmiekkaan työvelvollisten kurinpitokompanjaan.

Kustaanmiekassa hänet puettiin väkisin sotilasvaatteisiin: tarvittiin kolme kersanttia jotka kamppailivat Pekurisen kanssa kaksi tuntia. Kun he viimein onnistuivat taltuttamaan hänet, Pekurinen käveli ulommaksi ja riisui vaatteet päältään. Hän myös ilmoitti ryhtyvänsä nälkälakkoon kunnes saisi oikeuden käyttää siviilivaatteita.

Pekurinen suljettiin arestiin, jossa hän oli viikon ilman takkia, vain sotilashousut ja kengät jaloissaan. Jouluaattona hän sai lopulta luvan käyttää siviilivaatteita ja lopetti nälkälakkonsa.

Tästä alkoi kolmen vankilatuomion sarja, jonka aikana hänen tapauksestaan käytiin kirjeenvaihtoa muun muassa Albert Einsteinin ja Suomen puolustusministerin välillä. Einsteinin vetoomuksen Pekurisen vapauttamiseksi oli allekirjoittanut myös kuusikymmentä Iso-Britanian parlamentin jäsentä sekä kirjailijat H. G. Wells ja Henri Barbusse.

Vankilatuomiot toistuivat, koska vankilaoloaikaa ei siihen aikaan laskettu palveluksen suorittamiseksi. Aseeton palvelus oli kyllä mahdollista, mutta Pekurinen ei halunnut tehdä minkäänlaista työtä armeijaorganisaation hyväksi. Täysin siviililuontoinen palvelus oli jo 20-luvulla tullut mahdolliseksi suurimmassa osassa eurooppaa.

Lopulta kansainvälinen painostus ja Pekurisen jatkuvien vankilatuomioiden tuoma pattitilanne aiheutti sen, että 14.4.1931 eduskunnassa hyväksyttiin laki niille asevelvollisille, joita omantunnon syyt estävät suorittamasta sotapalvelusta. Käytännössä tämä tarkoitti Pekurisen vaatimusten hyväksymistä ja siviilipalveluksen syntyä.

Pekurinen vapautettiin vankilasta ja hän sai elää kahdeksan vuotta normaalia siviilielämää. Hän tapasi Aleksandran, he menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta, Säteen ja Juhanin. Arndt toimi aktiivisesti paitsi Antimilitaristisessa liitossa, myös raittiusyhdistyksessä. Kesäisin hän toimi raittiusyhdistyksen kesähuvilan isännöitsijänä, talvisin hän työskenteli autonkuljettajana Helsingissä.

Talvisota alkoi 31.11.1939, ja Pekurisen aikaansaama laki ei ollut voimassa sodan aikana. Pekurinen joutui jälleen kerran ilmoittamaan olevansa valmis siviilityöhön, mutta koska tätä ei hyväksytty, hänet tuomittiin jälleen vankilaan. Pelson varavankilasta hänet vapautettiin hyvän käytöksen perusteella lokakuussa 1941. Koska jatkosota oli jo alkanut, vietiin hänet Helsingin suojeluskuntapiirin esikuntaan, ja sieltä edelleen rintamalle, jossa hänet teloitettiin.

"Olen historian, yhteiskuntaopin ja kansantaloustieteellisten opintojen kautta havainnut sodan tarkoituksettomuuden, turmiollisuuden ja kulttuuria hävittävän luonteen. Olen tutustunut sodan sisäiseen luonteeseen huomaten sen eläimellisen raa’aksi ja korkeampia elämänarvoja loukkaavaksi.
Olen tutustunut monien sotilasasiantuntijoiden esittämiin kuvauksiin tulevaisuuden sodankäynnistä lentohyökkäyksineen, myrkkykaasuineen sekä palo- ja räjähdyspommeineen, joilla sotilaiden on tuhottava ns. “vihollisen” kaupunkeja ja keskuksia, niiden siviiliväestö, suojattomat vanhukset, naiset, lapset ja sairaat. Tällaiseen sodankäyntiin ja sen tukemiseen muodossa taikka toisessa ei mielestäni ihminen voi osallistua.

Aatteellinen vakaumukseni kieltää näin ollen minuakin missään muodossa palvelemasta sotalaitosta ja katson velvollisuudekseni täten toimia rauhanasian hyväksi. En näe toiminnassani mitään lainvastaista enkä rangaistusta ansaitsevaa. Suomenkin hallitus on kansainvälisellä sopimuksella julistanut sodan laittomuudeksi ja sitoutunut olemaan käyttämättä sitä kansallisen politiikan välikappaleena. Jos sota on julistettu laittomaksi, kuinka voitaisiin katsoa lainvastaiseksi toiminnaksi sitä, että kieltäytyy palvelemasta sotalaitosta."

Kirjoitus on osa Eheyttävä konfliktinratkaisu -luentoa. Lähteet: Paasilinna, Erno: Rohkeus – Arndt Pekurisen elämä ja teloitus. Otava 1998 sekä Jukka Lindstedt: Valtio näyttää voimansa – Arndt Pekurisen viimeiset päivät syksyllä 1941, Lakimies 6 / 1995.

Olen kirjoittanut Pekurisesta myös luentonäytelmän, jota näytellään säännöllisesti siviilipalvelusmiehille Lapinjärven koulutuskeskuksen koulutusjaksolla.