Kunnon kansalaiset

Entä sitten, jos etninen ryhmä X tekee rikoksia enemmän kuin valtaväestö, kysyy Tapio Laakso Vihreän Langan (20.2.2009) kolumnissaan. Oikea tilastotieto on tärkeää, hän kirjoittaa, mutta tärkeämpiä ovat kuitenkin niistä tehtävät johtopäätökset. Laakso huomauttaa, että ihmisiä tulee aina kohdella hänen tekojensa, ei tiettyyn tilastotieteelliseen kategoriaan kuulumisen perusteella.

"Ketään ei ole lupa kohdella rikollisena siksi, että jotkut, tai jopa monet, samaan ryhmään kuuluvat ovat rikollisia."

Väestöryhmiin tilastollisen todennäköisyyden perusteella kohdistetut sanktiot avaavat kiinnostavia näköaloja, kirjoittaa Laakso, muttei kuitenkaan lähde availemaan näitä näköaloja. Tehdään se nyt tässä.

Leikitään ajatuksella, että poistetaan maasta rikostilastojen väkilukuun suhteutettua kärkipaikkaa hallussaan pitävä etninen ryhmä X. Tilastomatematiikan lahjomattomien lakien mukaan kärkipaikan ottaa nyt etninen ryhmä Y, joka aiemmin oli toisella sijalla. Poistetaan heidätkin, jolloin tilalle nousee etinen ryhmä Z. Jatketaan rikollisimman etnisen ryhmän poistamista maasta, kunnes jäljelle jää vain yksi.

Rikollisuutta tällainen etninen puhdistus ei kuitenkaan poistaisi.

Nyt kun rikostilastojen tarkkailu etnisiä ryhmiä vertailemalla ei enää ole mahdollista, täytyy tilastoja alkaa katsoa vielä tarkemmin. Vertailemalla miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, vähänkoulutettuja ja vähän enemmän koulutettuja löydetään vähemmistö, joka rikosten ennaltaehkäisyn nimissä, edellä kuvattua logiikkaa seuraten, olisi pitänyt sulkea vankilaan heti ensimmäisenä.

Vuonna 2007 he tekivät 70,0 % kaikista myymälävarkauksista, 81,2 % liikennerikkomuksista ja lähes 90 % kaikista Suomessa tehdyistä varkauksista, pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön he hoitivat lähes yksin, 96,7 prosenttisesti. [Lähde]

Ryhmän nimi on miehet. Heidän jälkeensä vankilaan suljetaan, sanotaan vaikka naimattomat nuoret kaupunkilaisnaiset ja niin edelleen, kunnes yhteiskuntaa jää pyörittämään ja vanginvartijoina toimimaan vain lestadiolaiset, pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvat suomenruotsalaiset leskirouvat.

Silloin ei ole kenelläkään kivaa.

Mutta vakavasti puhuen ja itsekriittisesti asiaa tarkastellen: olemme Tapio Laakson kanssa heittäneet ilmaan "vastustajan" väitteen, ja ampuneet se komeasti alas. Alasampuminen on helppoa, onhan vastustajan väite meidän itsemme keksimä.

Sillä onko joku todella rankaisemassa kokonaista etnistä vähemmistöä yksittäisten ihmisten suorittamien rikosten takia? Onko oikeasti olemassa vakavasti otettava poliittinen taho, jonka pyrkimyksenä on "murtaa periaate, jonka mukaan ihmisiä on arvioitava yksilöinä"?

Tietääkseni ei. Kuka hullu nyt apartheidia haluaisi?

Eräs somalivastainen Facebook-ryhmä ehkä, mutta enemmän kuin vakavasti otettavana poliittisena kannanottona, tulkiten ryhmän olemassaolon yleistä pakolaisvastaista mielialaa kuvaavana mauttomana vitsinä.

Miten monikulttuurisuutta kannattavien tulisi tähän vitsiin sitten reagoida?

Yksi mahdollisuus on lähteä peliin mukaan ja liittyä Facebook -ryhmään nimeltä ”Autetaan rasistyystävämme avaruuteen.”

Toinen vaihtoehto on tarttua härkää sarvista ja keskustella paitsi maahanmuuton eduista, myös sen aiheuttamista ongelmista ja etsiä niihin ratkaisuja. Tällöin alussa esitettyyn kysymykseen ei riitä vastaukseksi, että jokaista on kohdeltava yksilönä hänen tekojensa mukaan.

Lainsäätäjiä askarruttava kysymys nimittäin ei, Luojan kiitos, ole, suljemmeko rikosten ennaltaehkäisyn nimissä etnisen ryhmän X vankilaan, vaan nostammeko pakolaiskiintiötämme ja helpotammeko oleskelulupabyrokratiaa niin, että kyseisen etnisen ryhmän jäseniä tulee tänne jatkossa lisää.

Jos kannatamme jälkimmäistä, meidän täytyy pystyä perustelemaan miksi.

Lähtökohtana tulisi mielestäni pitää, että olemme osa ihmiskuntaa, ja kaikki ihmiset ovat siskoja ja veljiä keskenään.

Valtakuntien rajat ovat mielivaltaisia, vuosikymmeniä ja vuosisatoja sitten sodittujen sotien jälkeisiä kompromisseja. Kansallisuusaate syntyi vasta 1800-luvun puolessavälissä, joten ajatus yhdestä kansasta, valtiosta, uskonnosta ja kielestä ei edusta absoluuttista totuutta, vaan vain yhtä ihmiskunnan kehityksen historiallista vaihetta.

Historian saatossa ihmiset ovat aina muuttaneet alueelta toiselle parempien elinolosuhteiden, seikkailunhalun tai nälän, sotien tai sorron pakottamina. Suomi on perinteisesti ollut maastamuuttomaa, täältä on lähdetty lähinnä Ruotsiin, Kanadaan, Amerikkaan ja Australiaan. Vasta 1980-luvun lopussa maahanmuuttajien vuotuinen määrä ylitti maastamuuttavien määrän.

Aivan kuten aikoinaan suomalaisille, myös suomalaisten tulisi pitää ovensa avoinna tänne haluaville. Meidän tulee kohdella maahanmuuttajia samalla tavalla kuin me suomalaiset toivoimme meitä kohdeltavan silloin, kun me olimme siirtolaisia.

Totta kai saamme, ja mielenterveyden säilyttääksemme meidän on pakkokin, välittää ajatuksissamme ja teoissamme enemmän niistä ihmisistä, joiden kanssa tunnemme syystä tai toisesta suurempaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Mutta ajatus siitä, että kukin kansa ajaisi itsekkäästi vain omaa näköpiirissä olevaa etuaan muiden maailman kansojen kustannuksella, on sekä järjetön että kestämätön.

Ydinpommien, ilmastonmuutoksen, väestönräjähdyksen, luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisen aikana ihmiskunnan selviämisen ehdoton edellytys on pyyteetön yhteistyö ja koko ihmiskunnan edun asettaminen yksittäisten ryhmien etujen edelle.

Yhtenä maailman rikkaimmista, rauhallisimmista ja monessa suhteessa toimivimmista maista Suomella on sekä mahdollisuus että velvollisuus olla tämän epäitsekkään kehityksen edelläkävijänä.

Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna pyyteetön toisten auttaminen koituu myös omaksi eduksi. Paikalleen jämähtänyt, ovensa sulkenut kulttuuri on kuollut kulttuuri. Voidakseen elää ja kehittyä, kulttuurin täytyy saada ideoita, voimia ja vertailukohtia muualta. Kulttuuri kehittyy vain vuoropuhelussa muiden kulttuurien kanssa.

Yhteiskunta ei ole valmiiksi katettu pöytä, jossa syöjien määrän lisääntyminen pienentää yksittäisiä annoksia. Yhteiskunta on kuin nyyttikestit, jossa vieraiden puuttuessa tarjolla on vain perunaa. Pois siis pelko, itsekkyys ja pysähtyneisyys, tilalle aimo annos rohkeutta, välittämistä ja yrittämistä!