Timo Virtala Porlammin pasifisti

Kunnon kansalaiset

Lontoo08_236.jpg

Entä sitten, jos etninen ryhmä X tekee rikoksia enemmän kuin valtaväestö, kysyy Tapio Laakso Vihreän Langan (20.2.2009) kolumnissaan. Oikea tilastotieto on tärkeää, hän kirjoittaa, mutta tärkeämpiä ovat kuitenkin niistä tehtävät johtopäätökset. Laakso huomauttaa, että ihmisiä tulee aina kohdella hänen tekojensa, ei tiettyyn tilastotieteelliseen kategoriaan kuulumisen perusteella.

"Ketään ei ole lupa kohdella rikollisena siksi, että jotkut, tai jopa monet, samaan ryhmään kuuluvat ovat rikollisia."

Väestöryhmiin tilastollisen todennäköisyyden perusteella kohdistetut sanktiot avaavat kiinnostavia näköaloja, kirjoittaa Laakso, muttei kuitenkaan lähde availemaan näitä näköaloja. Tehdään se nyt tässä.

Leikitään ajatuksella, että poistetaan maasta rikostilastojen väkilukuun suhteutettua kärkipaikkaa hallussaan pitävä etninen ryhmä X. Tilastomatematiikan lahjomattomien lakien mukaan kärkipaikan ottaa nyt etninen ryhmä Y, joka aiemmin oli toisella sijalla. Poistetaan heidätkin, jolloin tilalle nousee etinen ryhmä Z. Jatketaan rikollisimman etnisen ryhmän poistamista maasta, kunnes jäljelle jää vain yksi.

Rikollisuutta tällainen etninen puhdistus ei kuitenkaan poistaisi.

Nyt kun rikostilastojen tarkkailu etnisiä ryhmiä vertailemalla ei enää ole mahdollista, täytyy tilastoja alkaa katsoa vielä tarkemmin. Vertailemalla miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, vähänkoulutettuja ja vähän enemmän koulutettuja löydetään vähemmistö, joka rikosten ennaltaehkäisyn nimissä, edellä kuvattua logiikkaa seuraten, olisi pitänyt sulkea vankilaan heti ensimmäisenä.

Vuonna 2007 he tekivät 70,0 % kaikista myymälävarkauksista, 81,2 % liikennerikkomuksista ja lähes 90 % kaikista Suomessa tehdyistä varkauksista, pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön he hoitivat lähes yksin, 96,7 prosenttisesti. [Lähde]

Ryhmän nimi on miehet. Heidän jälkeensä vankilaan suljetaan, sanotaan vaikka naimattomat nuoret kaupunkilaisnaiset ja niin edelleen, kunnes yhteiskuntaa jää pyörittämään ja vanginvartijoina toimimaan vain lestadiolaiset, pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvat suomenruotsalaiset leskirouvat.

Silloin ei ole kenelläkään kivaa.

9_003.JPG

Mutta vakavasti puhuen ja itsekriittisesti asiaa tarkastellen: olemme Tapio Laakson kanssa heittäneet ilmaan "vastustajan" väitteen, ja ampuneet se komeasti alas. Alasampuminen on helppoa, onhan vastustajan väite meidän itsemme keksimä.

Sillä onko joku todella rankaisemassa kokonaista etnistä vähemmistöä yksittäisten ihmisten suorittamien rikosten takia? Onko oikeasti olemassa vakavasti otettava poliittinen taho, jonka pyrkimyksenä on "murtaa periaate, jonka mukaan ihmisiä on arvioitava yksilöinä"?

Tietääkseni ei. Kuka hullu nyt apartheidia haluaisi?

Eräs somalivastainen Facebook-ryhmä ehkä, mutta enemmän kuin vakavasti otettavana poliittisena kannanottona, tulkiten ryhmän olemassaolon yleistä pakolaisvastaista mielialaa kuvaavana mauttomana vitsinä.

Miten monikulttuurisuutta kannattavien tulisi tähän vitsiin sitten reagoida?

Yksi mahdollisuus on lähteä peliin mukaan ja liittyä Facebook -ryhmään nimeltä ”Autetaan rasistyystävämme avaruuteen.”

Toinen vaihtoehto on tarttua härkää sarvista ja keskustella paitsi maahanmuuton eduista, myös sen aiheuttamista ongelmista ja etsiä niihin ratkaisuja. Tällöin alussa esitettyyn kysymykseen ei riitä vastaukseksi, että jokaista on kohdeltava yksilönä hänen tekojensa mukaan.

Lainsäätäjiä askarruttava kysymys nimittäin ei, Luojan kiitos, ole, suljemmeko rikosten ennaltaehkäisyn nimissä etnisen ryhmän X vankilaan, vaan nostammeko pakolaiskiintiötämme ja helpotammeko oleskelulupabyrokratiaa niin, että kyseisen etnisen ryhmän jäseniä tulee tänne jatkossa lisää.

Jos kannatamme jälkimmäistä, meidän täytyy pystyä perustelemaan miksi.

Lähtökohtana tulisi mielestäni pitää, että olemme osa ihmiskuntaa, ja kaikki ihmiset ovat siskoja ja veljiä keskenään.

Valtakuntien rajat ovat mielivaltaisia, vuosikymmeniä ja vuosisatoja sitten sodittujen sotien jälkeisiä kompromisseja. Kansallisuusaate syntyi vasta 1800-luvun puolessavälissä, joten ajatus yhdestä kansasta, valtiosta, uskonnosta ja kielestä ei edusta absoluuttista totuutta, vaan vain yhtä ihmiskunnan kehityksen historiallista vaihetta.

USA_II_08_284.jpg

Historian saatossa ihmiset ovat aina muuttaneet alueelta toiselle parempien elinolosuhteiden, seikkailunhalun tai nälän, sotien tai sorron pakottamina. Suomi on perinteisesti ollut maastamuuttomaa, täältä on lähdetty lähinnä Ruotsiin, Kanadaan, Amerikkaan ja Australiaan. Vasta 1980-luvun lopussa maahanmuuttajien vuotuinen määrä ylitti maastamuuttavien määrän.

Aivan kuten aikoinaan suomalaisille, myös suomalaisten tulisi pitää ovensa avoinna tänne haluaville. Meidän tulee kohdella maahanmuuttajia samalla tavalla kuin me suomalaiset toivoimme meitä kohdeltavan silloin, kun me olimme siirtolaisia.

Totta kai saamme, ja mielenterveyden säilyttääksemme meidän on pakkokin, välittää ajatuksissamme ja teoissamme enemmän niistä ihmisistä, joiden kanssa tunnemme syystä tai toisesta suurempaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Mutta ajatus siitä, että kukin kansa ajaisi itsekkäästi vain omaa näköpiirissä olevaa etuaan muiden maailman kansojen kustannuksella, on sekä järjetön että kestämätön.

Ydinpommien, ilmastonmuutoksen, väestönräjähdyksen, luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisen aikana ihmiskunnan selviämisen ehdoton edellytys on pyyteetön yhteistyö ja koko ihmiskunnan edun asettaminen yksittäisten ryhmien etujen edelle.

Yhtenä maailman rikkaimmista, rauhallisimmista ja monessa suhteessa toimivimmista maista Suomella on sekä mahdollisuus että velvollisuus olla tämän epäitsekkään kehityksen edelläkävijänä.

Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna pyyteetön toisten auttaminen koituu myös omaksi eduksi. Paikalleen jämähtänyt, ovensa sulkenut kulttuuri on kuollut kulttuuri. Voidakseen elää ja kehittyä, kulttuurin täytyy saada ideoita, voimia ja vertailukohtia muualta. Kulttuuri kehittyy vain vuoropuhelussa muiden kulttuurien kanssa.

Yhteiskunta ei ole valmiiksi katettu pöytä, jossa syöjien määrän lisääntyminen pienentää yksittäisiä annoksia. Yhteiskunta on kuin nyyttikestit, jossa vieraiden puuttuessa tarjolla on vain perunaa. Pois siis pelko, itsekkyys ja pysähtyneisyys, tilalle aimo annos rohkeutta, välittämistä ja yrittämistä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän janikorhonen kuva

"Historian saatossa ihmiset ovat aina muuttaneet alueelta toiselle parempien elinolosuhteiden, seikkailunhalun tai nälän, sotien tai sorron pakottamina."

Totta, mutta koskaan aikaisemmin ei muuttajia vastaanottava maa ole ryhtynyt kustantamaan muuttajien elämää tässä mittakaavassa kuin mitä nyt Suomessa ja muualla Länsi-Euroopassa. Monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa tulee aina olemaan, mutta pitääkö vastaanottavan yhteiskunnan maksaa siitä ja jos, niin kuinka paljon?

"Yhtenä maailman rikkaimmista, rauhallisimmista ja monessa suhteessa toimivimmista maista Suomella on sekä mahdollisuus että velvollisuus olla tämän epäitsekkään kehityksen edelläkävijänä."

Tietyissä rajoissa kyllä, mutta tämä kehitys ei saa olla suomalaisille vahingollista. Varoittavia esimerkkejä on paljon. Vastaavanlainen kehitys Ruotsissa, Tanskassa tai Ranskassa on ollut kyseisen maan kantaväestölle vahingollista.

"Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna pyyteetön toisten auttaminen koituu myös omaksi eduksi."

Onko sinulla tästä jotain näyttöä tai todisteita? Vaikkapa historiallinen esimerkki asiasta.

"Yhteiskunta on kuin nyyttikestit, jossa vieraiden puuttuessa tarjolla on vain perunaa."

Ja jos tulijat eivät tuo mitään tuomisia, niin tarjolla on edelleen vain perunaa, mutta pienempiä annoksia, koska syöjiä on enemmän. VATT:n julkaisun mukaan Helsingissä asuville maahanmuuttajille maksettiin suoria tulonsiirtoja noin 62 miljoonaa euroa vuonna 2007. Toistaiseksi ainakin näyttää siis siltä, että näille nyyttikesteille tulevat vieraat keskimäärin tyhjin käsin.

Käyttäjän timovirtala kuva

Kiitos Jani Korhonen omalla nimellä kirjoitetusta asiallisesta kommentista.

"...tämä kehitys ei saa olla suomalaisille vahingollista."

Juuri tässä asiassa olen eri mieltä. Meidän tulee auttaa muita, vaikka se maksaisi meille. Jos kaikki maailman kansat ajattelevat aina ja joka tilanteessa vain omaa etuaan, emme ikinä pysty ratkaisemaan globaaleja ongelmiamme.

"Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna pyyteetön toisten auttaminen koituu myös omaksi eduksi.”

Onko sinulla tästä jotain näyttöä tai todisteita? Vaikkapa historiallinen esimerkki asiasta."

Otetaan esimerkiksi Suomen valtio. Jos jokainen ajattelisi täällä lyhyellä tähtäimellä omaa etuaan, kukaan ei maksaisi veroja.

Käyttäjän juhopaavola kuva

He, taas kokoelma vanhastaan tuttuja olkiukkoja ja dogmaattista maahanmuuttopolitiikan puolustamista. Vai ammuttiin oikein alas, minusta mielumminkin omaan jalkaan.

Vai että oikein siskoja ja veljiä keskenään. Esimerkiksi minä en suinkaan kieltäisi ihmisiä kutsumasta itselleen kylään niitä sukulaisia ja kustantamasta teidän omilla rahoillanne heille heidän haluamaansa kunimolttuurista lallah-pöperöä ja vaikka vähän vielä päälle emännänkin parasta, mutta teille joiden siskoja ja veljiä täällä teidän mielestänne tarvitaan tämä ei kelpaa vaan te haluatte että muut maksavat teidän hurskautenne ja oikeaoppisuutenne. Rahathan eivät kuitenkaan riitä edes nyt erittäin kireällä verotuksellakaan vaan maaliman taitavin jyrki katainen ottaa valtaisasti velkaa suuren unelman toteuttamiseksi.

Koskapa kuitenkin tällä melkoisen lyhytnäköisellä ja taatusti jo aivan lähivuosina suureksi virheeksi osoittautuvalla linjalla on sekä kokoomus että keskusta päähallituspuolueina, puhumattakaan ns. vasemmisto "oppositiosta" niin me vääräuskoiset saamme ainoastaan vikistä kun jo barrikaadeillekin sännännyt PM keskustan matti vanhanen käyttelee rujoa meisseliään ennen "Yhtenä maailman rikkaimmista, rauhallisimmista ja monessa suhteessa toimivimmista maista" muuttamiseen Zimbabwen tai Sudanin tapaisiksi monikulttuurisiksi paratiiseiksi.

Vihreän langan taannoinen artikkeli kissan ja koiran muuttamisesta vegaaniksi pudotti suomut omilta silmiltäni. Pahkasikaa ei tarvita. Mutta otan silti haasteen keskustelusta vastaan. Sanot: kulttuuri kehittyy vain vuoropuhelussa muiden kulttuurien kanssa.

Oletan, että tarkoitat kehityksellä jotain positiivista. Otit esimerkin suomalaisesta suvaitsemattomuudesta somalivastaisen ryhmän mainiten. Kerrotko meille miten suomalainen kulttuuri kehittyy vuoropuhelussa somalikulttuurin kanssa? Aikaa on ollut tuolle hedelmälliselle kehitykselle nyt jo lähes 20 vuotta. Ihan pari konkreettista ja positiivista esimerkkiä, jotka olemme saavuttaneet, tai voimme vielä tulevaisuudessa saavuttaa vuorovaikutuksessa somalikulttuurin kanssa? Äläkä mainitse mitään ympäripyöreää, kuten elämänilo tai positiivisuus, vaan jotain konkreettista jota voi mitata.

Jäi myös vaivaamaan tämä, ehkä liittyen mainitsemiisi somaleihin:

"Aivan kuten aikoinaan suomalaisille, myös suomalaisten tulisi pitää ovensa avoinna tänne haluaville. Meidän tulee kohdella maahanmuuttajia samalla tavalla kuin me suomalaiset toivoimme meitä kohdeltavan silloin, kun me olimme siirtolaisia."

- Suomalaiset menivät muualle töihin ja menevät yhä, ja tekevät sen maassa maan tavalla-asenteella. Se takaa hyvän kohtelun ja avoimet ovet kaikkialla. Miksi minun pitää toivottaa tervetulleeksi joku vieras, joka tulee elämään kustannuksellani ja tilastojen mukaan kiittää ylöspidosta raiskaamalla ja ryöstämällä? Minä en ole kristitty, joka kääntää toisen posken, tai muslimi, jolle somali on veli tai sisko. Tai edes sinisilmäinen vihreä. Miksi minun pitäisi toivottaa joku sellainen tervetulleeksi? Pari hyvää syytä riittää.

Käyttäjän janikorhonen kuva

Timo Virtala (kommentti 2): "Meidän tulee auttaa muita, vaikka se maksaisi meille. Jos kaikki maailman kansat ajattelevat aina ja joka tilanteessa vain omaa etuaan, emme ikinä pysty ratkaisemaan globaaleja ongelmiamme."

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta kaksi kommenttia:

1) Tämä ei välttämättä liity mitenkään maahanmuuttoon. Pientä oikeasti hengenvaarassa tai kidutuksen uhan alla olevaa pakolaisjoukkoa lukuunottamatta uskon, että autamme kaikkein parhaiten tukemalla ihmisiä heidän omissa kotimaissaan.

2) Auttamisjärjestelmän hyväksikäyttö on saatava loppumaan. Järjestelmää hyväksi käyttävät aikaansaavat sen, että yhä useampi ja useampi alkaa kannattaa järjestelmän purkamista, ja se taas koituu nimenomaan oikeassa hädässä olevien tappioksi. Hyväksikäyttäjät, esimerkkinä tapaus, josta kirjoitin omaan blogiini, on karkoitettava Suomesta.

Käyttäjän timovirtala kuva

Vihreän langan taannoinen artikkeli kissan ja koiran muuttamisesta vegaaniksi pudotti suomut omilta silmiltäni. Pahkasikaa ei tarvita.

Tästä olen Jukka Turunen kanssasi samaa mieltä. Kerta kaikkiaan ala-arvoinen lehtikirjoitus.

Kerrotko meille miten suomalainen kulttuuri kehittyy vuoropuhelussa somalikulttuurin kanssa? Aikaa on ollut tuolle hedelmälliselle kehitykselle nyt jo lähes 20 vuotta. Ihan pari konkreettista ja positiivista esimerkkiä, jotka olemme saavuttaneet, tai voimme vielä tulevaisuudessa saavuttaa vuorovaikutuksessa somalikulttuurin kanssa? Äläkä mainitse mitään ympäripyöreää, kuten elämänilo tai positiivisuus, vaan jotain konkreettista jota voi mitata.

Ei mikään helppo kysymys. Ei tapauksen takia, vaan koska kulttuurin kehittymistä on niin vaikea mitata.

Jos lähdet käymään Kiinassa ja käyt Kiinan muurilla, juttelet kiinalaisten kanssa, syöt kiinalaista ruokaa, luet kiinalaista kirjallisuutta ja kuuntelet kiinalaista musiikkia... mitä konkreettista ja mitattavissa olevaa olet saavuttanut?

Jos seitsemäntuhatta suomalaista käy ensi vuonna Kiinassa, heidän joukossaan kuvanveistäjiä, kokkeja, kirjailijoita, valokuvaajia, toimittajia... miten heidän kiinalaisesta kulttuurista saamansa anti mitataan? Kiina-aiheisten kirjojen ja valokuvien määrällä? Lehtijutuilla vai sillä, että kuinka monta ihmistä luki nuo lehtijutut?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja